Saukkolan seudun Kylätoimintayhdistys ry



TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA   2004



Tammikuu alkoi murheellisesti. Kylätalolle murtauduttiin loppiaisen aikaan, varkaat vievät kaiken arvokkaan, mm. arvontapalkinnot ja juuri hankitut ruokailuvälineet.

Sählyn pelaamista Nummi-Pusulan koulun juhlasalissa jatkettiin  Juha Niemisen aktiivisella johdolla.

Lumitilanteen salliessa saatiin ladut hiihdettävään kuntoon Jukka Pihlaisen ja Ari Salmisen ansioista. Hiihtosuorituksia kertyi runsaasti.

Bingon aloitus oli suuri haaste kyläyhdistykselle. Ensimmäiset harjoitusbingot pidettiin kylätalolla 22.1 ja 29.1 ammattitaitoisten vetäjien johdolla.
5.2. Pelattiin virallisesti ensimmäinen bingo. Pelaajia saapui noin 30, suurin osa naapuri kylien asukkaita. Oman kylän aktiviteetti on jäänyt vähäiseksi.

9.2. Kokoonnuttiin Karhapäälle tekemään kannanotto perusturvalautakunnalle uhkaavien terveyspalveluiden supistamishankkeista.
 
10.2. Kylätoimintayhdistyksen edustajat kävivät neuvolassa lahjoittamassa v 2002 syntyneille pienokaisille 20 e " hammasrahan " Ahti Karhapään toteuttaman kortin kera. Tällä kertaa paikalla oli muutmia vauvoja isien ja äitien kanssa.

Nummen Eläkeläiset kävivät kahtena helmikuun maanataina tanssahtamassa kylätalolla. Tilat osottautui sittemmin liian pieniksi heidän harrastukselleen.

Aktiivisen kävelijän Ahti Karhapään aloitteesta saatiin kuntovihkolaatikko Lahjahovin seinään.

Jukka Pihlaisen ammattitaidolla saatiin kylätalolle hälytyslaitteet ehkäisemään varkauksia.

29.2. Järjesttiin haasteellinen lumenveistoskilpailu, määräaikaan mennessä ilmottautuneita oli ainoastaan kaksi joukkuetta. Yleisön joukosta ilmottautui vielä kaksi joukkuetta lisää, joten saatiin aikaa hyvä kisa.
Arvovaltainen tuomaristo saapui Helsingistä asti tuomaroimaan puolueettomasti, tuomareilla oli laaja-alainen näkemys tehtyihin veistoksiin. Voiton vei kyläyhdistyksen oma joukkue.

14.3. Aiottu teatteriretki jouduttiin perumaan, koska ei ollut lähtijöitä tarpeeksi.

24.4 Saukkolan seudun kylätoimintayhdistyksen  VUOSIKOKOUS.  Hallitukseen valitiin  Ahti Karhapää, Anja Karhapää, Seija Kokkonen,Juha Laine, Jukka Pihlainen, Kimmo Ruotsalainen ja Teija Äijänen. Varajäseniksi valittiin Juha Nieminen, Hanna Skog-Kirma ja Taito Äijänen.
Vuosikokouksessa jäsenmaksuksi päätettiin  5 e. Maksulomakkeet jaettiin kesätiedotteen kera n 500 postilaatikkoon. Tiedotteista on saatu aiemmin  positiivistä palautetta.

11.5. Viriteltiin kädet taas kesäkuntoon kesän ensimmäisessä PETANQUE-peli-illassa. Petankkia pelataan joka kesä tiistai Saukkolan kentällä kello 18.00 alkaen. Joka kerta saatiin aikaan jännä peli, vaikka osaanottajia olisi saanut olla enemmänkin.

13.5 Iltana ryhdyttiin tienvarsiensiivoustalkoisiin lähiympäristössämme. Siivouspartio oli kasvanut edellisistä huomattavasti ja oli noin 30  henkeä. Siistiä jälkeä syntyi ripeässä tahdissa ja SAUKKOLAN  ESSON  tarjoamat pullakahvit maistuivat ja lapsille jäätelöt. Näistä  SUURKIITOS AHTI NORJALLE. Tekninen toimi toimitti roskasäkit pois tienvarsista.
 
27.5 Ahkeran lentopalloaktivistin  Ahti Karhapään  ansiosta  aloitettiin lentopalloillat torstaisin 18.00 jälkeen jätevedenpuhdistamon viereisellä kentällä.

 
26.5. Kylätoimintayhdistys ja Saukkolan Martat kokooontuivat pohtimaan  ja sovittelemaan aikatauluja kesäkahvilan pidosta Meijerimuseolla. Yhdistyksen osalta sovittiin kahvilan pidosta viitenä kesäviikonloppuna.

5.6. Kylätalolla pidettiin Vapaa-ajan messut yhteistyökumppaneiden kanssa, mukana olivat mm. Kunnan vapaa-aikatoimi, Nummen Tanhuujat.
Tapahtuma oli mielenkiintoinen ihmisiä kävi runsaasti, ilma oli tosi mahtava, auriko paistoi täydeltä terältä.

30.6. Skeittaajien ja Vapaa-aikatoimen kanssa pidettiin palaveri, jotta nuoret oppisivat ottamaan enemmän vastuuta harjoittamalleen harrastukselle. Huolehtimaan rampit pois pihalta talvikauden alettua, mitä he eivät ole tehneet monista huomatuksista huolimatta.

7.8. Pidettiin talkoot kylätalolla vesirännien uusimiseksi, remonttivastaava Taito Äijänen neuvotteli kunnan kanssa rännien ostamisesta, kyläyhdistys laittoi ne paikoilleen.

7.8. Järjestettiin kesäteatteriretki Vihtiin yhdessä Nummen MLL:n kanssa. Ohjelmassa oli MITEN ÄKÄPUSSI KESYTETÄÄN. Lähtijöitä oli vain kourallinen tosi teatterin ystävää. Sää helli katsojia mahtavalla auringon paisteella. 

Elokuun viimeisellä viikolla lattian lakkaaja kävi laittamassa lattiat upeaan kuntoon.

Syksyn koittaessa sählykausi käynnistyy Juha Niemisen ja Jukka Pihlaisen johdolla.

11.9. Avoimet ovet tapahtuma kaikille kyläläisille, johon haastettiin Nummi-Pusulan kunnan edustajat pelamaan petanqueta ja samalla tutustumaan remontoituun kylätaloon. Ainoastaan kaksi henkilöä saapui edustamaan kuntaa, mutta hyvä niin saatiin tiukka kisa aikaan.
Kylän asukkaita jäätiin kaipaamaan, mutta ehkä sattui olemaan niin paljon muita yhteensattumia.

30.9 ja 7.10. Ohjattua sauvakävelyä Tiia Kaukovuon opastuksella, mukana oli myös terveysryhmäläisiä.

13.10. Vapaa-aikatoimi lähestyy kirjeellä, heillä on tekeillä vihkonen josta saadaan kaikki liikunnalliset tiedot, mitä kunnassa tehdään. Ilmoituksesta huolimatta kyläyhdistyksen järjestämät petanque, sähly ja lentopallo puuttuvat vihkosesta kokonaan.

Ahti ja Anja Karhapää sekä Merja Karvinen olivat Karjalohjalla kyläsuunnitelma palaverissa. Sieltä saatiin paljon hyvää ja hyödyllistä tietoa, joka innoitti myös meidät alkamaan työstämään kyläsuunnitelmaa.

22.10. Oinolan iltapäiväkerho anoo kyläyhdistykseltä CD-soitnta. Kyläyhdistys kannatti ajatusta hyvänä, mutta päätyi vielä varmistamaan eikö kunnalta löytyisi omista varastoistaan heille CD-soitinta.

24.10. Laulettiin yhteislauluja amattitaitoisen Esko Hiltusen vetämänä. Yleisöä saapui paikalle vähän toistakymmentä, laulu raikasi iloisesti.

25.10. Uudenmaan Ympäristökeskus aloitti kylätalon pihanperällä sijainneen öljyisen maan pudistuksen. Valtavat määrät maata jouduttiin viemään pois, öljy oli imeytynyt hiekkamaassa yllättävän syvälle.
Maisemoinnin yhteydessä tehdään vapaa-aikatoimen kanssa yhteistyötä, saadaan mahdollisesti pulkkamäki ja pieni lautailumäki sekä skeittaajille paikka.

Lokakuun viimeisellä viikolla rahastonhoitaja ja puh.joht. kävivät jakamassa kyläsuunnitelmasta kertovat ennakkotiedotteet postilaatikoihin.

Marraskuussa hallitus teki kyläsuunnitelman lähtökohta kartotuksen eli kylän nelikenttäsuunnitelman. Vahvuudet,Mahdollisuudet,Heikkoudet ja Uhkakuvat.
Puh.joht. laati kysymykset kyläsuunnitelma kyselyyn hallituksen avustuksella.

9.11. Kaikki kylätoimintayhdistykset oli kutsuttu Jättölään kuulemaan, mitä erilaisia toimintoja voidaan toteuttaa EU-rahoituksen turvin. Esim. Jättölän kyläyhdistyksen "Saunasta Puhtia" ja Leppäkorpi-Järvenpää kyläyhdistyksen "Reeraaja".
 
21.11. Osallistuimme vapaa-aikatoimen kehittämään KÄVELYKYLÄKISAAN.Pilvipoutaisessa säässä ahkeria kävelijöitä oli 94, mutta emme saaneet kiertopalkintoa vuodeksi haltuumme.

28.11. Järjestettiin yhteislaulu tilaisuus Mielenterveysseuran kanssa, laulaen joululauluja. Tarjottiin puuroa ja kahvia muutamalle laulajalle pientä maksua vastaan.

31.12. Kylätoimintaydistys järjesti kaikille avoimen Uudenvuoden vastaanoton kylätalolla. Kävijöitä oli n. 50 illanmittaan, makkara ja kahvi pullan kera maistui hyvältä.
Illan tuotto 31,40? lahjoitettiin SPR:n katastrofirahastoon, Aasiassa sattuneen maanjäristyksen/hyökyaallon uhrien auttamiseksi.

Useat tahot ovat ilmaisseet kiinnostuksensa kylätalon vuokraamisesta tilaisuuksiinsa. Olemme pyrkineet pitämään vuokratasoa matalana: vain 5 e / kokous tai 10 e / juhlatilaisuus.


KYLÄTOIMINTAYHDISTYKSEMME VUOSI  on ollut erittäin aktiivinen, jäseniä yhteensä 90. Olemme saaneet joukkoomme muutamia uusia kasvoja mukaan toimintaamme. Tilaa on vielä ja osaaville ihmisille on aina käyttöä, että ROHKEASTI MUKAAN VAIN TOIMINTAAMME, SILLÄ YHTEISTYÖSSÄ ON VOIMAA.

Saukkolassa 31 tammikuuta 2005

 

 

Teija Äijänen
Puheenjohtaja